Kun Koli Gravel Carnivalin ilmoittautuminen avautuu, listan ensimmäiselle riville ilmestyy vuodesta toiseen sama nimi: Sauli Anttonen. Neljänä peräkkäisenä vuotena ensimmäisenä ilmoittautunut Sauli ei kuitenkaan ole tietoisesti tavoitellut tätä epävirallista titteliä.
– Ihan on sattumalla menty. Mitäpä sitä ilmoittautumista pitkittämään, kun tietää että mahdollisuus on osallistua.
39-vuotias Sauli on kolmen kouluikäisen lapsen isä, joka on asunut lähes koko elämänsä Kiteellä.
– Pyöräily on kasvanut sellaiseen rooliin, että kyllä ne on jo useamman vuoden kylillä ihmetelly touhua, Sauli kertoo.
Eikä ihme. Saulin pyörän mittariin kertyy vuosittain noin 18 000–24 000 kilometriä ja satulassa kuluu noin 800 tuntia.
Pyöräilystä tuli osa jokapäiväistä elämää
Saulin tie aktiiviseksi pyöräilijäksi alkoi oikeastaan vuonna 2019 halusta huolehtia omasta hyvinvoinnista. Aluksi liikunta koostui kävelylenkeistä ja satunnaisista 10–20 kilometrin pyörälenkeistä markettihybridillä.
Työkaverin hankkima fatbike herätti laajemman kiinnostuksen pyöräilyä kohtaan. Seuraavana keväänä Sauli löysi itselleen sopivan pyörän, ja siitä harrastus alkoi toden teolla. Pyöriä on sittemmin tullut ja mennyt, mutta ensimmäinen fatbike on edelleen käytössä.
Nykyään Sauli kulkee työmatkansa pyörällä ympäri vuoden. Näin on jatkunut jo noin viisi vuotta. Pyöräilemättömiäkin päiviä mahtuu vuoteen, sillä vapaa-aikaan kuuluvat myös jääkiekko ja voimaharjoittelu.
Työmatkojen lisäksi Sauli pyrkii ajamaan vähintään yhden yli sadan kilometrin lenkin viikon tai kahden välein. Kesäisin pitkiä lenkkejä kertyy usein huomattavasti enemmän.
Pyöräilyssä viehättävät erityisesti uudet maisemat ja mahdollisuus tutustua paikkoihin, joihin ei muuten tulisi lähdettyä. Ruutujen metsästys, eli uusien karttaruutujen kerääminen pyöräilemällä, on vienyt Saulin kotiseudun syrjäisimmillekin teille.
– Pyöräillessä näkee paljon paikkoja, mitä ei muuten näkisi ja jo päivänkin aikana pääsee tosi pitkiä matkoja.


Ensimmäinen pyöräilytapahtuma ja murtunut nilkka
Vuonna 2024 kaksi pyöräilykaveria vinkkasi Saulille uudesta gravelpyöräilytapahtumasta Kolilla. Tapahtuma järjestettiin sopivan lähellä kotia, ja Kolin maisematkin olivat jääneet vieraiksi. Edellisestä vierailusta Kolilla oli kulunut aikaa lapsuusvuosista saakka.
Sauli päätti ilmoittautua Koli Gravel Carnivalin 150 kilometrin Rider-sarjaan. Kyseessä olisi hänen elämänsä ensimmäinen pyöräilytapahtuma.
Valmistautuminen ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan.
Tasan kaksi kuukautta ennen tapahtumaa Sauli sai jääkiekon nilkkaansa, ja ulkokehräs murtui. Harjoittelua oli jatkettava soveltaen.
Ratkaisu löytyi kaapista: hieman tavallista suuremmat pyöräilykengät, joihin paketoidun jalan sai mahtumaan. Pientä säätöä se vaati, mutta kun kengän kiinnitti ensin trainerissa olevan pyörän lukkopolkimeen ja pujotti vasta sitten jalan kenkään, homma alkoi toimia. Näin kunto pysyi yllä ja nilkkakin kuntoutui siinä samalla.
Muutama viikko ennen tapahtumaa Sauli uskalsi jälleen ajaa kunnolla ulkona. Nilkka oli kuntoutunut riittävästi, ja lähtöviivalle hän pääsi lopulta luottavaisin mielin.
Ensikertalainen kokeneempien kyydissä
Ensimmäisessä Koli Gravel Carnivalissa 150 kilometrin Rider- ja Racer-sarjat lähtivät matkaan samaan aikaan.
Sauli ei ollut aiemmin ajanut isommassa porukassa. Niinpä hän päätti alkuun tarkkailla muiden menoa, opetella ryhmässä ajamista ja katsoa, kuinka pitkään vauhdissa pysyisi mukana.
Racer-sarjan kärjessä pidettiin kuitenkin sen verran reipasta vauhtia, että Sauli päätti kokeilla omia rajojaan. Ja hyvinhän se sujui.
Vasta noin 110 kilometrin kohdalla kolme kärkiajajaa pääsi irtautumaan. Sauli jatkoi takaa-ajoa yhdessä toisen pyöräilijän kanssa, ja 125 kilometrin kohdalla kärki saavutettiin uudelleen. Siinä vaiheessa voimat alkoivat kuitenkin huveta.
Lopulta Sauli saapui Kolin huipulle viidentenä, ensimmäisenä Rider-sarjan osallistujana.
Ensimmäiseen pyöräilytapahtumaansa osallistuneelle, nilkkamurtumasta toipuneelle Saulille kokemus oli enemmän kuin onnistunut. Erityisesti mieleen jäi hyvä ajoseura. Kokeneempien pyöräilijöiden kanssa oli mukava jutella ja samalla oppia uutta.

Kolin sorateille on helppo palata
Ensimmäisen vuoden jälkeen Sauli on palannut Koli Gravel Carnivaliin joka kevät, aina 150 kilometrin reitille. Tapahtumaan on helppo lähteä, sillä Kiteeltä Kolille on matkaa noin 140 kilometriä.
Hyvät reitit ja mutkaton tunnelma ovat saaneet Saulin palaamaan.
Vuodelle 2027 ilmoittautuminen on jo tehty tutulle 150 kilometrin matkalle, mutta uusi 600 kilometrin Koli Ultra Carousel on alkanut kiinnostaa. Lopullinen reittivalinta saattaa siis vielä muuttua.
Entä mitä tuhansia kilometrejä vuodessa ajava Sauli sanoisi ihmiselle, joka miettii ensimmäistä osallistumistaan Koli Graveliin?
– Helppo osallistua tosi matalalla kynnyksellä, niin eikun mukaan vaan. Reittivaihtoehtoja löytyy lyhyempiäkin, eikä ne mäet nyt niin pahoja ole.
Kuvat: Christer Ådahl
